Ia Aikala

Planet Earth and its residents

Kuva: Ia Aikala

Teos on koruttomasti esitelty kuvaus ihmiskunnan toiminnasta tällä hetkellä koskien ilmastonmuutosta ja kestävän kehityksen toteutumista.

Teos kuvaa sitä, kuinka meitä ohjaavat nykypäivänä ahneus, raha ja toivo paremmasta vaikka todellisuudessa sitä tulevaa ei välttämättä edes ole. Teos kertoo tarinaa siitä, kuinka mikään ei koskaan ollut ahneudesta vaan yhteen tulemisesta. Teos loppuu haikeaan päätelmään siitä, että olemme todella unohtaneet keitä me olemme ja mistä tulemme.

Runossa kuvautuu YK:n kestävän kehityksen tavoite 17, Yhteistyö ja kumppanuus. Se on tavoitteista kaikkein tärkein, sillä mitään muuta ei tavoitteista voida toteuttaa, jos ihmisten välille ei synny yhteistyötä. Kuvittelen tulevaisuuden maailman paikaksi, jossa kaikki kestävän kehityksen tavoitteet toteutuvat, koska jonain päivänä päätimme vihdoin lyöttäytyä yhteen ja uskalsimme kohdata ongelmat yhdessä. Tulevaisuus, jossa tämä tavoite toteutuu on täynnä toivoa, rakkautta ja kestäviä päätöksiä, koska ihmisyys ja yhteen tulemisen tahto on pitäneet ihmiskuntaamme pystyssä aikojen alusta saakka.

Emme pärjää yksin, se on ollut aina selviytymisemme sääntö numero yksi.

The work is an unadorned description of humanity's current actions regarding climate change and the realization of sustainable development.

The work describes how we are guided today by greed, money and hope for a better future, even though in reality that future may not even exist. The work tells the story of how nothing was ever about greed but about coming together. The work ends with the wistful conclusion that we have truly forgotten who we are and where we come from.

The poem describes the UN's sustainable development goal 17, Cooperation and partnership. It is the most important of the goals, because none of the other goals can be realized if cooperation does not arise between people. I imagine the world of the future as a place where all the goals of sustainable development come true, because one day we finally decided to band together and dared to face the problems together. The future in which this goal is realized is full of hope, love and sustainable decisions, because humanity and the will to come together have kept our humanity standing since the beginning of time.

We can't do it alone, that's always been the number one rule of our survival.

Konstverket är en outsmyckad beskrivning av mänsklighetens nuvarande agerande kring klimatförändringar och förverkligandet av hållbar utveckling.

Konstverket beskriver hur vi idag styrs av girighet, pengar och hopp om en bättre framtid, även om den framtiden i verkligheten kanske inte ens existerar. Verket berättar historien om hur ingenting någonsin handlade om girighet utan om att komma samman. Arbetet avslutas med den vemodiga slutsatsen att vi verkligen har glömt vilka vi är och var vi kommer ifrån.

Dikten beskriver FN:s hållbara utvecklingsmål 17, Samarbete och partnerskap. Det är det viktigaste av målen, eftersom inget av de andra målen kan förverkligas om samarbete inte uppstår mellan människor. Jag föreställer mig framtidens värld som en plats där alla mål för hållbar utveckling går i uppfyllelse, för en dag bestämde vi oss äntligen för att slå oss samman och vågade möta problemen tillsammans. Framtiden där detta mål förverkligas är full av hopp, kärlek och hållbara beslut, eftersom mänskligheten och viljan att mötas har hållit vår mänsklighet stående sedan tidernas begynnelse.

Vi kan inte göra det ensamma, det har alltid varit regel nummer ett för vår överlevnad.